Monella voi alkaa tässä vaiheessa vuotta oma työ tuntua jo raskaalta. Erikoinen syyslukukausi on melkein ohi ja pikkuhiljaa uskaltaa hengittää kohti alkavaa joululomaa.
Jokainen työ kuormittaa tekijäänsä eri tavoin. Kaikissa töissä tulee muistaa työyhteisön tuki ja sen tärkeys. Vaikka kuinka työtään rakastaakin, on oikeus sanoa, jos joku asia painaa. Mieltä painavista asioista tulee muistaa puhua työkavereiden kanssa. Pitää muistaa purkaa päivän hyvät kuin huonotkin tapahtumat. Positiivisilla asioilla on suuri merkitys! Meillä on tapana työparin kanssa puhua päivän päätteeksi päivän tapahtumat läpi, kun meille se on mahdollista. Vaikka työyhteisömme on pieni, ei meilläkään kaikki toimi samalla tavalla. Jokaisessa luokassa on omat keinonsa keventää työn aiheuttamaa kuormaa.
Yhteinen tekeminen myös parantaa työssäjaksamista. Tänä talvena ei suuria pikkujoulukemuja voi järjestää, mutta toivottavasti edes oman työyhteisön kesken voi jotenkin syyslukukauden loppumista juhlistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti