perjantai 30. lokakuuta 2020

Hauskaa Halloweenia!

 Ajattelimme laittaa Halloween tervehdykset teille kaikille!

 Meillä on ollut Halloween-teemainen viikko, joten olemme syöneet muuminakkipiiloja ja kummituspitsaa ja askarrelleet pelottavia kuvia, lenteleviä lepakkoja ja myös Halloween-Bingot on pelattu!



Tietysti myös naamarit kuuluvat asiaan! Vaihtoehtoja oli monia, mutta yksisarviset veivät voiton! 


Hyytävää viikonloppua kaikille!

maanantai 26. lokakuuta 2020

Tunnin pilkkominen liikkeellä

Olemme kirjoitelleet erilaisista tavoista saada oppilas nimenomaan pysymään pulpetin äärellä. On jalkahärpäkkeitä ja käsihärpäkkeitä ja vaikka sun mitä. Kuitenkin joskus liikkeen tarve on niin suuri, että pieni aktivointi ei riitä, vaan tarvitaan pulpetin ääreltä poistumista. Vaikka oppitunti kestääkin 45 minuuttia, ei se tarkoita, että koko kolme varttia täytyy työskennellä nenä kiinni kirjassa. (Muista, että harva kykenee tähän ilman suurta kuormittumista.) Tuntia voi pilkkoa liikkeen avulla monella eri tavalla. 
Riippuu aina oppilaasta, mikä hänelle toimii ja häntä motivoi. 



     



Meillä on käytössä monenlaisia metodeja silloin, kun oppilas tarvitsee kokonaisvaltaista liikettä kesken tunnin. Joskus käytämme murtokakkuja motivaattorina. Tällöin oppilas aina yhden tehtävän tehtyään saa luokan aikuiselta murtokakun palan ja vie sen yhdessä sovittuun paikkaan, jonne hän kasaa kokonaisuuden. Kun “kakku” on valmis, tunnin tehtävät on suoritettu


Myös palapelin palan antaminen tai magneettitikkataulun tikan antaminen (täytyy saada tietty pistemäärä heittämällä) toimii. Nyt luokassamme on saatettu pilkkoa tuntia ja lisätä liikettä kaikille lapsille niin, että yhden tehtävän tehtyä oppilas käy yhteisellä koneella tekemässä kolme matematiikan tietokonetehtävää. Vain mielikuvitus on tässä rajana!  





Tiettyjä oppilaita voi myös pyytää tekemään “ohjattua liikuntaa” tuntien sisällä. Esimerkiksi pyytää jakamaan monisteet kaikille tai teroittamaan luokan kynät. Tämä on perinteinen ja erittäin toimiva tapa, jota ei tule väheksyä. Myös perinteinen tarkistuspiste toimii liikkeen antajana (toki tässä oppilaan täytyy tehdä suhteellisen kauan työtä ennen kuin pääse liikkumaan). 


Liikunnallista viikkoa kaikille!




keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Käsille tekemistä!





Hyvää syyslomalta paluuta meille! 


Toissaviikolla puhuimme mustekaloista ja istuintyynyistä, jotka helpottavat liikkuvien lasten paikallaanoloa. Tällä viikolla puhumme tarkkaavaisuuden parantamisesta käsien avulla. Kaikki, joilla on tarkkaavaisuuden säätelyssä pulmaa, eivät tarvitse kokoaikaista liikettä, vaan osalle riittää pienikin tekeminen käsille. Luokan kannalta tekeminen ei saa olla häiritsevää, mutta tarpeeksi aktivoivaajotta oppilas jaksaa keskittyä.




Käsille voi antaa jonkinlaisen stressipallon, pompulan, kuution, sinitarraa tai pienen kumieläimen venyteltäväksi. Tietenkin sillä ehdolla, että lelu ei lentele tai häiritse muita. Joskus voi syntyä ongelma luokassa, kun kaikki haluaisivat samat asiat itselle."Tollakin on, niin minäkin haluan". Silloin avoin perustelu lapsille siitä, miksi joku toinen hyötyy aidosti esim. stressipallosta, auttaa. 



 Erään kollegan luokan oppilaille oli vuosien varrella kertynyt suuri   määrä erilaisia "käsihärpäkkeitä". Nämä välineet alkoivat olla   pikemminkin työrauhaa häiritseviä kuin auttavia esineitä. Siispä   luokassa päätettiin ottaa pois kaikki välineet joksikin aikaa ja kappas   kummaa: luokkaan tuli työrauha. Opettaja pystyi myös tässä   vaiheessa huomaamaan, kuka tarvitsi aidosti ko. välineitä oman   tarkkaavaisuuden ylläpitämiseen ja kenelle ne olivat olleet vain   leikkikaluja tai yhdenvertaisia etuuksia.



Perinteisen kynän naputtamisen tai kirjoihin piirtelyn vaihtoehto voi olla näinkin helppoa!  

maanantai 5. lokakuuta 2020

Liikettä liikkumatta!

 Monelle lapselle voi olla hankalaa istua kokonaista tuntia paikoillaan. Johtuu se sitten keskittymisen vaikeuksista, opetettavasta aineesta tai penkin epämukavuudesta, se yleensä häiritsee itse oppilasta ja muita ryhmässä olijoita. 

Pulpetin äärellä istumista voi onneksi helpottaa monilla pienilläkin tavoilla. Apuvälineiden ei aina tarvitse olla kalliita ja hienoja, vaan yksinkertaiset menetelmät toimivat yleensä oikein hyvin. Mitä kannattaa kokeilla, riippuu oppilaan liikehdinnän” tarpeesta. Hänellä voi tarjota esimerkiksi istuintyynyä penkille tai mustekalaa jaloille.  


Mikä siten mustekala on? Kuormakiinnike eli pyörässä käytettävä mustekala. Meillä sairaalakoulussa mustekalalenksut ovat automaationa jokaisen pulpetissa kiinni, sillä monet tuntuvat tarvitsevan liikettä jaloille. Kun mustekalat ovat automaattisesti kiinni kaikkien pulpeteissa, ei kukaan leimaudu.  


Istuintyynyt, tai isommilla käytössä olevat jumppapallot penkin sijaan, helpottavat paikallaan istumista. Yleensä varsinkin oppilailla, kenellä on vaikeuksia tarkkaavaisuuden säätelyssä, on hankaluuksia myös olla paikoillaan ns. normaalioloissa. 





Erilaisia menetelmiä kannattaa kokeilla rohkeasti. Ikinä ei voi tietää mikä toimii kenellekin! Mikäli apuvälineestä ei ole koettua hyötyä, sen käyttö on turhaa.  


Millaisia keinoja teillä on omassa luokassanne käytössä? 





Kokeen pilkkominen

  Oppilaat, joille koulunkäynti ei ole mielekästä ja tunnilla on  muutenkin  vaikea keskittyä, ei kokeen tekeminen ole helppoa.  Yleensä   o...