tiistai 29. syyskuuta 2020

Pilkotut tunnit

 Viime kerralla kirjoitimme siitä, kuinka tärkeä kuvitettu päiväjärjestys on monelle oppilaalle. Meillä on kuitenkin aina myös oppilaita, ketkä eivät onnistu orientoitumaan tuntiin edes yhteisen (tai omalla pulpetilla sijaitsevan) päiväjärjestyksen avulla, vaan tarvitsevat vieläkin tarkempaa ohjausta. Tällöin on syytä pohtia, voisiko tuntikohtainen järjestys auttaa. Siinä oppitunti on pilkottu osatoimiksi ja -tehtäviksi. 

Vaihtoehtoja toteutukselle on monia. Voit laittaa pulpetille näkyviin montako tehtävää tunnilla tehdään tai siinä voi näkyä tarkemmin kaikki toiminnot (Kuuntelenluenkirjoitan ja lopuksi myös tunnin vapaampi tekeminen esim. piirtäminen). Jotkut oppilaat haluavat, että jo tehdyt asiat otetaan pois pulpetilta sitä mukaa kun ne ovat suoritettu. Tämä saattaa auttaa heitä ponnistelemaan viimeisetkin tehtävät.  

(Tässä matikantunti on jaettu neljään osaan: kuunteleminen, palikoilla laskeminen, kirjatehtävät ja oma hiljainen homma, sitten pääsee välitunnille.)

Tuntikohtainen järjestys on ns. raskas struktuuri ylläpitää. Eräs toimintaterapeutti on muistuttanut, että mikäli toiminnanohjauksen keino on liian hankala ja aikaa vievä, ei sitä jakseta käyttää kuin lyhyen aikaa tai satunnaisesti. Tämän vuoksi on hyvä pohtia, milloin lapsi aidosti tarvitsee sitä. On turha luoda tarkkoja rakenteita ja tapoja, jos lapsi ei niistä hyödy. Voi olla myös niin, että näet lapsen olevan joku päivä hyvin levoton ja otatkin näinä päivinä tuntikohtaisen järjestyksen käyttöön. 

Tuntijärjestyksen voi myös pilkkoa taululle kaikille nähtäväksi. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, ettei oppilas, joka tarvitsee tarkempaa järjestystä, välttämättä  hyödykään enää “kaukaa” tulevasta ohjauksesta. 

Isommilla oppilailla voidaan laittaa tuntikohtainen ohjaus pulpetille muistilapulle kirjoitettuna.  

Vaihtoehtoja on siis monia! Laita vinkki korvan taakse, ota se tarvittaessa käyttöön ja lähde rohkeasti kokeilemaan, mikä voisi toimia sinun oppilaallasi ja sinulla!     








maanantai 21. syyskuuta 2020

Kohti päiväjärjestystä!


Perinteinen lukujärjestys on hyvä olla aina olemassa. Olipa oppilaan ikä tai taso mikä tahansa, päiväkohtainen lukujärjestys auttaa oppilasta orientoitumaan ko. päivään, Sillä voi myös helpommin ennakoida poikkeavat tilanteet. Yleisesti käytetty viikkokohtainen lukujärjestys voi olla joillekin oppilaille sekava. 
 

Päiväohjelma kuvina ei ainakaan haittaa ketään! Asioiden ja tekemisten kuvittamisella on ainoastaan positiivisia puolia. Sen avulla oppilaat pysyvät helpommin mukana, missä ollaankaan menossa ja mitä on seuraavaksi tulossa. Haluaisimme jopa väittää, että tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat ennakointia yhtenä tuen muotona aina.

Tässä esimerkkinä sairaalakoulun alaluokilla käytössä oleva päiväjärjestys. Päiväjärjestyksessä on selkeät tekstit ja toiminnot. Päivä käydään yhdessä läpi oppilaiden kanssa aamulla. 

Toisessa kuvassa näkyy luokan esimerkkijako oppilaiden koulupäivistä. Jokaisella oppilaalla on oma värikäs "pampula" ja sen avulla hän tietää millon olla koulussa ja mitä oppiainetta tehdään. (Sairaalakoulun arkeen kuuluu se, että oppilailla on kesken päivän myös hoidon aikoja.)

Päiväjärjestyksen voi laittaa myös pulpetille näkyviin, mikäli oppilas tarvitsee henkilökohtaisempaa ohjausta. Jos tarvitsee, oppilas voi purkaa päivää pois siinä tahdissa, kun tunnit etenevät.



Hyvää ja järjestyksellistä viikkoa kaikille!


Kokeen pilkkominen

  Oppilaat, joille koulunkäynti ei ole mielekästä ja tunnilla on  muutenkin  vaikea keskittyä, ei kokeen tekeminen ole helppoa.  Yleensä   o...