Viime kerralla kirjoitimme siitä, kuinka tärkeä kuvitettu päiväjärjestys on monelle oppilaalle. Meillä on kuitenkin aina myös oppilaita, ketkä eivät onnistu orientoitumaan tuntiin edes yhteisen (tai omalla pulpetilla sijaitsevan) päiväjärjestyksen avulla, vaan tarvitsevat vieläkin tarkempaa ohjausta. Tällöin on syytä pohtia, voisiko tuntikohtainen järjestys auttaa. Siinä oppitunti on pilkottu osatoimiksi ja -tehtäviksi.
Vaihtoehtoja toteutukselle on monia. Voit laittaa pulpetille näkyviin montako tehtävää tunnilla tehdään tai siinä voi näkyä tarkemmin kaikki toiminnot (“Kuuntelen”, “luen”, “kirjoitan” ja lopuksi myös tunnin vapaampi tekeminen esim. “piirtäminen”). Jotkut oppilaat haluavat, että jo tehdyt asiat otetaan pois pulpetilta sitä mukaa kun ne ovat suoritettu. Tämä saattaa auttaa heitä ponnistelemaan viimeisetkin tehtävät.
Tuntikohtainen järjestys on ns. raskas struktuuri ylläpitää. Eräs toimintaterapeutti on muistuttanut, että mikäli toiminnanohjauksen keino on liian hankala ja aikaa vievä, ei sitä jakseta käyttää kuin lyhyen aikaa tai satunnaisesti. Tämän vuoksi on hyvä pohtia, milloin lapsi aidosti tarvitsee sitä. On turha luoda tarkkoja rakenteita ja tapoja, jos lapsi ei niistä hyödy. Voi olla myös niin, että näet lapsen olevan joku päivä hyvin levoton ja otatkin näinä päivinä tuntikohtaisen järjestyksen käyttöön.
Tuntijärjestyksen voi myös pilkkoa taululle kaikille nähtäväksi. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, ettei oppilas, joka tarvitsee tarkempaa järjestystä, välttämättä hyödykään enää “kaukaa” tulevasta ohjauksesta.
Isommilla oppilailla voidaan laittaa tuntikohtainen ohjaus pulpetille muistilapulle kirjoitettuna.
Vaihtoehtoja on siis monia! Laita vinkki korvan taakse, ota se tarvittaessa käyttöön ja lähde rohkeasti kokeilemaan, mikä voisi toimia sinun oppilaallasi ja sinulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti